Ennen tyttäreni syntymää ihmettelin lentokoneessa ohjetta, jossa muistutetaan hätätilanteessa laittamaan happinaamari ensin itselle ja vasta sen jälkeen avustamaan muita. Tietenkin! Järkikin sen sanoo.
Nyt ymmärrän tuon ohjeen tärkeyden. Äitiyden myötä jonkin sortin tyhmyysgeeni on aktivoitunut. Saattaisin juurikin olla se typerys, joka tuupertuu lapsensa viereen, kun happi loppuu matkustamossa.
Teenhän vastaavaa ihan arjessakin. Siirrän kaikkia normaaleja perustarpeitani ihan vauvan etujen mukaan. Siinä siirtyvät syömiset, vessakäynnit, unet. Turha siis edes puhuakaan Maslowin hierarkian ylemmistä tarpeista, kuten vaikkapa itsensä toteuttamisesta.
Järki käteen. Ei kun käyttöön. Syötävä on. Kukapa nälkäisenä olisi parhaimmillaan. Ei edes äiti-ihminen. Toisaalta, joskus on jälkikasvun eteen uhrauduttava. Se on luonnonlaki. On sen oltava, muuten olisimme jo kuolleet sukupuuttoon.
PS... Tietysti äitiys tarjoaa mahdollisuuden toteuttaa tarpeita. Millaisia, se riippuu äidistä itsestään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Avaa sanallinen arkkusi! Hurraa kommenteille!