"Lapsia aina kehoitetaan kirjoittamaan pukille. Tein työtä käskettyä. Tosin en tietenkään osaa kirjoittaa, mutta eipä nillitetä yksityiskohdista.
Listan ensimmäisenä, suurimpana toiveenani olivat hampaat. Anteeksi, olen uusi tässä maailmassa, mutta ei kai hampaita ainakaan hammaskeijulta toivota. Sehän vie vanhat pois. Vaikka perheemme, siis äitini, arvostaa kierrätystä, niin hampaat ovat sellainen tuote, että uutena ne on saatava. Ei, ei edes vanhat hyväkuntoiset kelpaa. Hampaita ei ole näkynyt. Ikeniäni kyllä lupaavasti kutittelee. Mut kertookaa nyt joku, että kenelle pitää kirjoittaa ja mitä pitää jättää tyynyn alle? Ei mulla kyllä ole tyynyä. Emme me vauvat käytä.
Mun toinen suuri toive oli musta mötikkä. Mikä lienee hiiri, kaukosäädin, muuntaja, sama se. Kunhan olisi ikioma. Vaan kun ei joulupukki tuonut, niin ryhdyin itse toimeen. Nappasin äidin hiiren, rikkoin sen ja voilà: minulla on oma mötikkä!
Kolmas toiveeni oli tietokone. Siitä olisi kiva katsella piirrettyjä. Olisi oikein mukava saada rauhassa katsella ruutua, ilman että kukaan nappaa laitetta kädestäni. Joulupukin pajassa oli mennyt nimilaput varmaankin sekaisin, sillä se oli äiti, joka sai taulutietokoneen. Tosin äiti päätti käyttää tablettia myös puhelimena. Jes, yksi puhelin siis ylimääräisenä. Ehkä äiti pitää lupauksensa ja antaa sen vanhan minulle...
Eikä hätä ole tämän näköinen. Olen sosialisoinut äitini tabletin. Käytämme sitä yhdessä. Pyydän nätisti ja jos se auta korotan ääntäni. Toimii joka kerta.
Mitä sitten sain joulupukilta? Sitä tyypillistä, muutaman kirjan, (nokka)mukeja, villasukat ja suklaata. No okei, en saanut suklaata. Joulupipareita kyllä maistoin, Joo-o, ne eivät ole vauvanruokaa. Ja sen kyllä maistoi!
Takaisin asiaan, muutakin vauvatavaraa sain. Mutta lällärihommat sikseen, isältä sain työkaluja, kuten taltan, ruuvimeisselin ja jakoavaimen. Lisäksi sain moottorisahan ja silmäsuojaimet. Äiti tosin vei ne. Ikäsuositus on kuulemma alkaen kolme vuotiaalle, ei kolme kuukautiselle. Mut hei, oma moottorisaha on oma moottorisaha, vaikka se olisi kaapin päällä. Olivatkohan nuo kuitenkin enemmän isän kuin minun toiveeni?
Joku tässä silti meni mönkään. Minun toiveitani se joulupukki ei kuullut lainkaan. Eikä nyt epäillä yhtään etteikö harakanvarpaistani olisi saanut selvää! Olen miettinyt, että voisikohan kömmähdys johtua siitä, että äiti sanoo joulupukin asuvan Korvatunturilla ja isä Grönlannissa. Joku väitti vielä, että se joulu-ukko asuu Pohjoisnavalla. Haistan palaneen käryä. Taidan kärttää haluamani tästä lähtien äidiltä, isältä, mummolta, vaarilta, kummitädiltä ja kenet nyt tahansa saan suostuvaiseksi. Sen voi tehdä joka päivä. Joulu on siis joka päivä, eikä vain kerran vuodessa."
Karkkikepit maistuivat muovisilta.
Joulupipari kyllä maittoi, vaikka ei ollutkaan kotitekoinen.
Paras kai kertoa taaperolle heti alkuunsa, että joulupukki on aikuisten palturia. Tai sitten sepitän sadun, kuinka joulupukki tuo kaikille vain yhden lelun ja loput tulevat läheisiltä. Jotain sellaista kuitenkin, että se tuo edes jonkin sortin tajua miksi kaikkea ei saa ja miksi toiset saavat enemmän kuin toiset.
PS... Vaikka tästä toisinkin olisi voinut päätellä, en suinkaan jäänyt lapsuuden jouluissa osattomaksi. Muistan yhden joulun, jolloin paketteja vain riitti ja riitti. Niitä oli ylitse kylkien jo ihan lapsen näkökulmastakin. Tosin minua taisi vaivata jo silloin kiltin tytön syndrooma. Nyt se on paranemaan päin, joten niiaan ja totean: Kiitos lahjoista ja ikimuistoisesta joulusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Avaa sanallinen arkkusi! Hurraa kommenteille!